January 6, 2017

H is for Hawk

ENG Helen MacDonald's H is for Hawk accompanied me all through 2016 after I'd ordered an English copy the year before and later found the Finnish translation at a book swap, and I delved into the text, the two languages side by side. She'd lost her dad, and I was going through a betrayal, a devastating divorce. 

"The archeology of grief is not ordered. It is more like earth under a spade, turning up things you had forgotten. Surprising things come to light: not simply memories, but states of mind, emotions, older ways of seeing the world. (199)

MacDonald, in her piece defined as creative or literary nonfiction, long-form or narrative journalism, paints a touching portrait of her beloved dad.

It is then that the knowledge of why my father watched planes drops into my head. When he and his friends had been small boys running feral across London bombsites, he'd told me, they collected things. Collected anything: shrapnel, cigarette packets, coins; mostly things that came in series. Things that could be matched and swapped; sets that could be completed. Collecting things like this, I realised, must have stitched together their broken world of rubble, made sense of a world disordered by war. And my father's aeroplanes were just as much of a set to collect: a series of beautiful, moving things with names and numbers, all deeply concerned with danger and survival. But there was more. Aeroplanes had wings. They took flight, and if you knew them, watched them, understood their movements, you could somehow take flight too; you could watch that Tupolev 104 take off and know it will cross borders you cannot cross except in your imagination. In a few hours it will be on a snowy Soviet airfield. Or any one of a thousand else. In watching the planes, you fly with them and escape. They enlarge your little world and spread it across the seas. 
The notebooks are full of fierce attention to things I do not know. But now I know what they are for. These are records of ordered transcendence. A watcher's diary. My father's talk of patience had held within it all the magic that is waiting and looking up at the moving sky. 
I put the notebook back and as I do I see there's a piece of brown cardboard between the next two notebooks on the shelves. Puzzled, I pull it out. It is a blank piece of thick card cut roughly along one edge. I turn it over. My heart misses a beat, because stuck on the other side is a silver doorkey under three inches of clear tape. And five words written in pencil. 
Key to flat. 
Love, Dad 
Dad had posted it to me last year so I could stay at his flat in London when he was away. I'd lost it, of course. (266–267)

MacDonald's book is also a story on how she takes flight, observing her hawk, Mabel, do so.

I close my copy of Bert's Treatise of Hawks and Hawking with a snap, and as the cover falls my hawk makes a curious, bewitching movement. She twitches her head to one side then turns it upside down and continues to regard me with the tip of her beak pointing at the ceiling. I am astonished. I've seen this head-turning before. Baby falcons do it when they play. But goshawks? Really? I pull a sheet of paper towards me, tear a long strip from one side, scrunch it into a ball, and offer it to the hawk in my fingers. She grabs it with her beak. It crunches. She likes the sound. She crunches it again and then lets it drop, turning her head upside down as it hits the floor. I pick it up and offer it to her again. She grabs it and bites it very gently over and over again: gnam gnam gnam. She looks like a glove puppet, a Punch and Judy crocodile. Her eyes are narrowed in bird-laughter. I am laughing too. I roll a magazine into a tube and peer at her through it as if it were a telescope. She ducks her head to look at me through the hole. She pushes her beak into it as far as it will go, biting the empty air inside. Putting my mouth to my side of my paper telescope I boom into it: 'Hello, Mabel.' She pulls her beak free. All the feathers on her forehead are raised. She shakes her tail rapidly from side to side and shivers with happiness. (113)

And through intertextuality the book becomes a tale on T. H. White (29 May 1906 – 17 January 1964), an English author best known for his Arthurian novels. At a certain point White starts to neglect his Goshawk, Gos, and this is where I get emotional.

I think now that Whites's quest for the hawks was his final test of Gos: he was behaving like a fearful man who has finally won someone's love and, unsure of whether that love can be trusted, decides it is safer to obsess about someone else. But when I was small his actions were incomprehensible. 'WHY?' I'd howled. 'Why did he abandon his goshawk? I would never have done that!' My mother was wiping the bathroom mirror. I could see her face in it, and behind it my own, pale and outraged. It was my first reading of the book. I'd reached the bit about the sparrowhawks and was too upset to read any more. I'd jumped from my bed and gone looking for reassurance. 
'Is this the Goshawk book you've been telling me about?' 
'Yes! He's got his hawk ready to fly free but he starts making traps to try and catch some sparrowhawks and goes off and leaves the hawk behind and it's stupid. 
A long pause. 
'Maybe he was tired of his hawk,' she said, the hand with the cloth in it now pressed to the sink. 
But this made no sense at all. 
'But how could he be tired of a hawk?' 
And now she saw I was upset, and she put down the cloth and drew me into a hug. 
'I don't know, Helen. Maybe he was a silly man.'  
(154–155)

Here, I'm naïvely reminded of a dialogue in Antoine de Saint-Exupéry's The Little Prince: "'People have forgotten this truth,' the fox said. 'But you mustn’t forget it. You become responsible forever for what you’ve tamed. You’re responsible for your rose.'" I'll leave the last word to MacDonald.

There is a time in life when you expect the world to be always full of new things. And then comes a day when you realise that it is not how it will be at all. You see that life will become a thing made of holes. Absences. Losses. Things that were there and are no longer. And you realise, too, that you have to grow around and between the gaps, though you can put your hand out to where things were and feel the tense, shining dullness of the space where the memories are. (171)

FIN Helen MacDonaldin H niin kuin haukka (Gummerus, suom. Irmeli Ruuska *) seurasi minua läpi vuoden 2016, sen jälkeen kun olin tilannut englanninkielisen kappaleen edellisvuonna ja myöhemmin kirjanvaihtopisteestä löytyi suomalainen käännös. Eläydyin tekstiin, kaksi kieltä rinnakkain. Kirjailija oli menettänyt isänsä, ja minä kävin läpi pettämistä, musertavaa avioeroa.


"Surun arkeologia ei ole järjestelmällistä. Pikemminkin se on maan kääntämistä lapiolla, niin että esiin ilmaantuu sellaista mikä on unohtunut. Päivänvaloon nousee yllättäviä asioita: ei vain muistoja vaan myös mielentiloja, tunteita, aiempia tapoja tarkastella maailmaa. (256)

MacDonald piirtää teoksessaan, joka voidaan määritellä luovaksi tai kirjalliseksi tietokirjallisuudeksi tai kerronnalliseksi journalismiksi, eteemme koskettavan muotokuvan rakkaasta isästään.

Ja silloin päähäni pälkähtää, miksi isä tarkkaili lentokoneita. Isähän oli kertonut, että kun hän oli juoksennellut pikkupoikana ystäviensä kanssa pitkin Lontoon pommitettuja tontteja, he olivat keräilleet tavaraa. Keräilleet kaikenlaista: kranaatinsirpaleita, savukeaskeja, kolikoita – enimmäkseen jotain sellaista mikä muodosti sarjoja. Esineitä, joita voi vertailla ja vaihtaa; sarjoja, joita voi täydentää. Tajusin, että sellainen tavaroiden keräily oli varmasti eheyttänyt heidän murskaksi hajonnutta maailmaansa, tuonut järkeä sodan sekoittamaan maailmaan. Ja tavallaan isän lentokoneetkin olivat keräilysarja: sarja kauniita, liikkuvia esineitä, joilla oli nimi ja numero ja joihin kaikkiin liittyi vahvasti vaaran ja eloonjäämisen tunne. Mutta oli siinä muutakin. Lentokoneilla oli siivet. Ne nousivat ilmaan, ja jos ne tunsi, jos niitä tarkkaili ja ymmärsi niiden liikkeet, tavallaan pääsi itsekin lentämään; voi katsella Tupolev 104:n nousua tietäen, että se ylittää rajoja, joita ei itse voi ylittää kuin mielikuvituksessaan. Muutaman tunnin kuluttua kone on jollakin lumisella lentokentällä Neuvostoliitossa. Tai jollakin muulla kentällä, joita on tuhansia. Tarkkailemalla lentokoneita lentää itsekin niiden mukana ja pääsee pakoon. Ne laajentavat omaa pientä maailmaa ja ulottavat sen merten taakse.  
Muistikirjat pursuavat kiihkeää mielenkiintoa asioihin, joita en tunne. Mutta nyt tiedän, mitä katsomani merkinnät edustavat. Ne ovat todisteita järjestelmällisestä transsendenssistä. tarkkailijan päiväkirja. Kun isä oli puhunut kärsivällisyydestä, siihen oli sisältynyt kaikki odottamisen ja muuttuvalle taivaalle katsomisen taika.
Työnnän muistikirjan paikoilleen ja silloin huomaan, että hyllyssä kahden seuraavan muistikirjan välissä on ruskea pahvinpala. Kummissani vedän sen esiin. Se on tyhjä – paksusta kortista karkeasti leikattu pala. Käännän sen toisin päin. Sydämeni lyö tyhjää, koska kääntöpuolella on peukalonmittaisen kirkkaan teipinpätkän alle kiinnitettynä hopeanvärinen ulko-oven avain. Ja viisi lyijykynällä kirjoitettua sanaa. 
Asunnon avain. 
Rakkain terveisin: Isä 
Isä oli lähettänyt avaimen minulle viime vuonna, jotta voisin asua hänen asunnossaan Lontoossa, kun hän oli muualla. Olin tietysti hukannut sen. (340–341) 

MacDonaldin kirja on myös tarina siitä, kuinka hän pääsee lentämään tarkkaillessaan haukkaansa, Mabelia.

Suljen Bertin Treatise of Hawks and Hawkingin, ja kun kirjankansi napsahtaa kiinni, haukkani tekee uteliaan, lumoavan eleen. Se nykäisee päänsä sivulle, kääntää sen ylösalaisin ja tarkastelee minua yhä, nyt nokankärki kattoon osoittaen. Olen hämmästynyt. Tuon päänkeikistyksen olen nähnyt ennenkin. Leikkivät muuttohaukanpoikaset tekevät noin. Mutta, että kanahaukat? Ihanko totta? Vedän luokseni paperiarkin, repäisen sen laidasta pitkän suikaleen, rutistan sen tolloksi ja ojennan sitä sormissani haukalle. Se nappaa tollon nokkaansa. Paperi rapisee. Ääni miellyttää haukkaa. Se rapisuttaa paperitolloa uudestaan ja antaa sitten sen pudota, kääntää päänsä ylösalaisin paperin osuessa lattiaan. Nostan sen ylös ja ojennan uudestaan haukalle. Mabel nappaa paperitollon ja pureskelee sitä taas hellävaroen: njam, njam, njam. Se näyttää käsinukelta, nukketeatterin krokotiililta. Sen silmät siristyvät linnunnauruun. Minäkin nauran. Käärin sanomalehden tötterölle ja kurkistan haukkaa sen läpi, ikään kuin katsoisin kaukoputkeen. Mabel painaa päänsä voidakseen katsoa minua aukosta. Se työntää nokkansa niin pitkälle kuin saa, pureksii sisällä tyhjää ilmaa. Painan suuni tötteröteleskoopin toiseen päähän ja mylväisen: 'Haloo, Mabel.' Haukka vetää nokkansa pois. Kaikki sen otsahöyhenet ovat pystyssä. Se täristää pyrstöään puolelta toisella ja värisee onnesta. (150–151)

Ja intertekstuaalisuuden kautta kirjasta tulee kertomus T. H. Whitesta (29. toukokuuta 1906 – 17. tammikuuta 1964), englantilaisesta kirjailijasta, joka tunnetaan parhaiten kuningas Arthurista kertovista romaaneista. Tietyssä vaiheessa White alkaa laiminlyödä kanahaukkaansa, Gosia, ja tämä, tämä on se kohta, kun minä saan kyyneleet silmiini.

Nyt minusta tuntuu, että niiden haukkojen tavoittelu oli Whitelle viimeinen koetus Gosin koulutuksessa: hän käyttäytyi kuin pelokas mies, joka lopultakin on voittanut lemmittynsä rakkauden, mutta epäilee, voiko rakkauteen luottaa, ja päättää, että on turvallisempaa hullaantua johonkuhun toiseen. Mutta siloin kun olin pieni, hänen käytöksensä oli minusta käsittämätöntä. "MIKSI?" olin ulvonut. "Miksi hän hylkäsi kanahaukkansa? Minä en olisi ikimaailmassa tehnyt niin!" Äiti pyyhki kylpyhuoneen peiliä. Voin nähdä siinä hänen kasvonsa ja niiden takana omat kalpeat, vimmastuneet kasvoni. Luin kirjaa ensimmäistä kertaa. Olin päässyt varpushaukkakohtaan enkä pystynyt kiihtymykseltäni lukemaan yhtään pitemmälle. Olin hypännyt sängyn päältä ja mennyt pyytämään vahvistusta. 
"Onko kysymys siitä kanahaukkakirjasta, josta olet kertonut?" 
"On! Sen miehen haukka on valmis lentämään vapaana, mutta sitten hän alkaakin rakennella ansoja ja yrittää pyydystää varpushaukkoja, ja hän häipyy ja hylkää haukkansa, ja se on tyhmää." 
Seurasi pitkä hiljaisuus. 
"Ehkä hän oli kyllästynyt haukkaansa", äiti sanoi, ja nyt hänen räsyä puristava kätensä oli painautunut pesuallasta vasten. 
Tolkuton ajatus. 
"Mutta miten haukkaan voi kyllästyä?" 
Nyt äiti huomasi, että olin poissa tolaltani, ja hän laski räsyn kädestään ja veti minut halattavaksi. 
"En tiedä, Helen. Ehkä se mies oli hupsu." 
 (200–201)

Ja naiviin mieleen muistuu vuoropuhelu Antoine de Saint-Exupéryn Pikku prinssistä: "'Ihmiset ovat unohtaneet tämän totuuden', sanoi kettu, 'mutta älä sinä unohda sitä. Sinun on vastattava aina siitä, mitä olet kesyttänyt. Olet vastuussa ruusustasi.'" Jätän viimeisen sanan MacDonaldille.

Elämässä on aika, jolloin luulee, että maailma on loputtomiin täynnä uusia asioita. ja jonakin päivänä sitten huomaa, ettei se pidäkään paikkansa. Tajuaa, että tuleva elämä onkin täynnä aukkoja. Poissaoloja. Menetyksiä. Asioita, joita on ollut ja joita ei enää ole. Ja silloin myös huomaa, että on vain kasvettava niiden aukkojen ympärillä ja välissä, vaikka voikin ojentaa kätensä sinne missä jotain on ollut ja tunnustella jännittynyttä, hohtavaa hiljaisuutta siellä missä muistot ovat. (221)

*) Suomenkielisen laitoksen käännös ja sivunumerot ovat kirjan ennakkokappaleen mukaiset.

XXX, Katja K.

January 1, 2017

Cookie Fortune



Photos ⎮ kuvat: Sini Pennanen (Sininen Kuva), on Reilun kaupan ruokaa ja elämää, the first Fairtrade cookbook in Finnish. (The tablecloth is a Pattern Bakery design, and the retro jar is Aarikka ) 

ENG I'm baking cookies! Fortune, fortunate cookies for the New Year! FIN Minä paistan pikkuleipiä! Onnellisia onnenkeksejä uuden vuoden kunniaksi!


Madeiran honey cakes

some 24 cookies

Fairtrade ingredients
200 g (2.2 dl) cane sugar
2 tbsps honey
2 tsps cinnamon

Other ingredients
300 g (approx. 4 1/2 dl) wheat flour
1/2 tsp baking soda
a pinch of freshly ground nutmeg
250 g butter

Decoration:
a handful of halved Fairtrade walnuts
Fairtrade cane sugar

Mix dry ingredients (flour, baking soda, cinnamon and nutmeg). Add other ingredients to the flour mixture, so that the butter softens as you knead the dough. When the dough is smooth, set it aside for 30 minutes.
Preheat the oven to 190 degrees Celsius.
Take knobs of the size of walnuts of the dough. Leave space around the knobs on the baking sheet. Press a walnut half in the center of each and sprinkle with cane sugar. Bake for 15–20 minutes.
Cool on a grid and serve with Fairtrade coffee or tea. 

Madeiralaiset hunajakakut

n. 24 keksiä

Reilun kaupan ainekset
200 g (2,2 dl) ruokosokeria
2 rkl hunajaa
2 tl kanelia

Muut ainekset
300 g (n. 4 1/2 dl) vehnäjauhoja
1/2 tl ruokasoodaa
hyppysellinen vastaraastettua muskottipähkinää
250 g voita

Koristeluun:
kourallinen puolitettuja Reilun kaupan saksanpähkinöitä
Reilun kaupan ruokosokeria

Sekoita kuivat aineet (jauhot, ruokasooda, kaneli ja muskottipähkinä). Lisää muut aineet jauhoseokseen, niin että voi pehmenee taikinaa vaivatessasi. Kun taikina on tasaista, anna sen levätä 30 minuuttia.
Kuumenna uuni 190-asteiseksi.
Ota taikinasta saksanpähkinän kokoisia nokareita. Jätä nokareiden ympärille tilaa leivinpaperilla. Paina jokaisen keskelle puolikas saksanpähkinä ja ripottele päälle ruokosokeria. Paista 15–20 minuuttia.
Jäähdytä ritilän päällä ja tarjoile Reilun kaupan kahvin tai teen kera.

Coconut and nut cookies

16–20 cookies

Fairtrade ingredients
2 dl (180 g) cane sugar
1 tsp vanilla extract
300 g (2 x 150 g) coconut and Brazil nut mix
100–150 g dark chocolate, coarsely chopped

Other ingredients
100 g butter, at room temperature
1 egg
1/2 dl oil
1 dl oatmeal
3 dl wheat flour
1/2 tsp baking powder
pinch of salt

Preheat oven to 175 degrees Celsius.
Cream butter and sugar until soft peaks are formed. Add eggs, oil, vanilla, oatmeal and the mix of coconut and nuts (you may want to crush the nuts slightly). Mix dry ingredients and add to the dough together with chocolate.
Roll the dough into large balls and flatten them slightly. Leave space around the cookies because they spread in the oven. Bake 12 to 14 minutes.

Kookos-pähkinäcookies

16–20 keksiä

Reilun kaupan ainekset
2 dl (180 g) ruokosokeria
1 tl vaniljasokeria
2 pss (à 150 g) kookos-parapähkinäsekoitusta
100–150 g tummaa suklaata, karkeasti hienonnettuna

Muut ainekset
100 g voita, huoneenlämpöisenä
1 muna
1/2 dl öljyä
1 dl kaurahiutaleita
3 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
hyppysellinen suolaa

Kuumenna uuni 175-asteiseksi.
Vatkaa voi ja sokeri pehmeäksi vaahdoksi. Lisää muna, öljy, vaniljasokeri, kaurahiutaleet ja kookospähkinäsekoitus (murskaa halutessasi pähkinöitä hieman). Sekoita kuivat aineet ja lisää taikinaan yhdessä suklaan kanssa.
Pyöritä taikinasta isoja palloja ja litistä niitä hieman. Jätä tilaa pikkuleipien ympärille, koska ne leviävät uunissa. Paista 12–14 minuuttia.  


cashew rusks

This recipe is inspired by the Italian cantuccini. In Tuscany, these dry but tasty biscuits are dipped in vin santo, a dry or sweet dessert wine. In the hands of a Fairtrade chef they become cashew rusks, and, ecco, an adventurous association springs to mind: these are like the ancient explorers' ship biscuits, only sweet, and they are suitable to be savored with Fairtrade rum ... (Tablecloth: Pattern Bakery)

50 rusks

Fairtrade ingredients
200 g cashew nuts
2 1/4 dl (200 g) cane sugar
1 tbsp lemon peel, grated
1 tsp vanilla extract

Other ingredients
50 g butter or margarine
2 eggs
4 dl flour

Mix soft butter and sugar. Stir in eggs one by one. Add flour and spices. Finally, fold in whole cashews.
Roll the dough into two 3-centimeter-thick rods and wrap them in foil or baking paper. Put the rolls in the fridge to harden for half an hour, and then slide on a baking sheet covered with baking parchment.
Preheat the oven to 175 degrees Celsius. Bake for about 20 minutes at the bottom of the oven. Allow to cool, for example in the balcony, because the next step calls for the rods to be cut into slices and they'd crumble warm.
Cut the cooled-down bars on a baking board to about one centimeter thick, oblique slices. Use a sharp knife.
Lift the slices on a baking sheet. Bake the biscuits for another 15–20 minutes, until they dry and get golden brown.

Cashewkorput

Tämä ohje on muokattu italialaisten cantuccini-keksien reseptistä. Toscanassa näitä kuivia mutta maukkaita pikkuleipiä kastetaan vin santoon, kuivaan tai makeaan jälkiruokaviiniin. Reilun kaupan kokin käsissä niistä syntyy cashewkorppuja, ja seikkailullinen mielleyhtymä on valmis: nämähän ovat kuin entisaikojen löytöretkeilijöiden laivakorppuja – makeita tosin – ja niitä sopii maistella Reilun kaupan rommin kera… (Pöytäliina: Pattern Bakery)

50 korppua

Reilun kaupan ainekset
200 g cashewpähkinöitä
2 1/4 dl (200 g) ruokosokeria
1 rkl sitruunan kuorta, raastettuna
1 tl vaniljasokeria

Muut ainekset
50 g voita tai margariinia
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja

Sekoita pehmeä rasva ja sokeri. Hämmennä kananmunat joukkoon yksitellen. Lisää vehnäjauhot ja mausteet. Sekoita lopuksi taikinaan kokonaiset cashewpähkinät.
Pyöritä taikinasta kaksi halkaisijaltaan kolmen sentin paksuista tankoa ja kääri ne folioon tai leivinpaperiin. Pane kääröt jääkaappiin kovettumaan puoleksi tunniksi ja siirrä sitten leivinpaperilla peitetylle pellille. 
Kuumenna sillä aikaa uuni 175-asteiseksi. Paista tankoja noin 20 minuuttia uunin alaosassa. Nosta pelti jäähtymään esimerkiksi parvekkeelle, koska seuraavassa vaiheessa tangot leikataan vinoiksi viipaleiksi ja ne murenisivat lämpiminä. 
Leikkaa jäähtyneistä tangoista leivinlaudalla vinoja, noin sentinpaksuisia viipaleita. Käytä terävää veistä.
Nosta viipaleet takaisin pellille leivinpaperin päälle. Paista keksejä vielä 15–20 minuuttia, kunnes ne kuivuvat ja saavat samalla kullanruskean värin. 


XXX, Katja K.

December 28, 2016

Bookkeeping Christmas




Photo ⎮ kuva: Katja K. The festive cushion cover is a design by Pattern Bakery.

ENG My formula for happy holidays this year has been very simple: beloved company + books, books, books! – Guess which two of the following I found under the treeFIN Minun kaavani hyvään jouluun on tänä vuonna ollut hyvin yksinkertainen: rakkaiden ihmisten seura + kirjoja, kirjoja, kirjoja! – Arvaa, mitkä kaksi näistä löysin puun alta?

Olga Temonen: Olgan joulu (Tammi 2016, in Finnish) – This book I've already mentioned here. In her book, Olga, the author, shares both recipes that are family traditions as well as new bolder ideas, such as Carrot and quinoa casserole, Spelt christmas pies and Buckwheat gingerbread. I'm crazy about kale and I chose to prepare Piquant kale and apple salad. Wonderful, even after Christmas!Tämän kirjan olin jo maininnutkin täällä. Kirjoittaja kertoo, että kirjasta löytyy "reseptejä, jotka ovat meidän perheemme perinteitä. Mukana on myös uusia rohkeampia ideoita." Sellaisia ovat porkkanakvinoavuoka, spelttijoulutortut ja tattaripiparkakut. Minä olen hulluna lehtikaaliin ja tein jouluna mausteista lehtikaali-omenasalaattia. Ihanaa, joulun jälkeenkin!

Teresa Välimäki and Johanna Lindholm: Hyvää joulua (WSOY 2016, in Finnish) – I found a copy of the delightsome book's updated edition, now also catering to the vegan Christmas, under the tree, and during the holidays I relished Dip cheese, a white mold cheese which is baked whole in the oven topped with liquid honey and rosemary and served with puff pastry sticks.Minä löysin kuusen alta tämän ihastellun joulukirjan uudistetun laitoksen, joka tarjoaa nyt myös vegaanisen joulun. Kirjan ohjeista nautiskelin joulunpyhinä dippijuustoa, eli valkohomejuustoa, jota paistetaan kokonaisena uunissa juoksevan hunajan ja rosmariinin kanssa ja tarjoillaan voitaikinatikkujen kanssa.

Riikka Kantinkoski and Virpi Mikkonen: Joulukirja (Cozy Publishing 2016, in Finnish) – Lucky me! I also got this lovely book as a gift and soon want to try out the wonderful-sounding breakfast bowls that will taste good even after Christmas: Gingerbread smoothie bowl, Carrot cake smoothie bowl and Yogurt with baked apple. The yogurt is prepared with plant-based milk and agar agar flakes, and spiked with probiotic capsules and allowed to mature for 8–12 hours. Serve with Baked apple jam and Christmas granola. Wonderful breakfasts make me think of the following excerpt, on breakfasts and happiness, in Ranya ElRamly's book called Auringon Asema (Otava, 2003).

"This warmth, it is new to me. A low voice close to my ear, and just ordinary things, nothing fancy, breakfasts only. My name in the other mouth, that will do. Little things, big things, never ever medium-sized things. (Trad. Katja K.)


There's a kale salad recipe in this book as well, and then there's the Christmas wreath pizza with kale pesto and melted vegan cheese (in the above photo), that we had while wrapping our gifts. The base, mixed with chia seeds, cauliflower crumb, chickpea flour and rice flour, is first baked in the oven, and yes, the preparation is a bit laborious (said the hostess) but so good, and healthy!Olen niin onnekas, että sain tämänkin kirjan joululahjaksi, ja haluan pian kokeilla sellaisia ihanalta kuulostavia aamiaisia, jotka maistuvat joulun jälkeenkin: piparkakku-smoothiekulho, porkkanakakku-smoothiekulho ja uuniomenajogurtti, jossa jogurtti saostetaan kasvimaidosta agar-agar-hiutaleilla, terästetään probioottikapseleilla ja annetaan tekeytyä 8–12 tuntia. Nautitaan omenahillon ja joulugranolan kanssa. Ihanista aamiaisista minulle tulee mieleen seuraava ote, aamiaisista ja onnesta, Ranya ElRamlyn kirjasta Auringon asema (Otava, 2003).

"Tämä lämpö, tämä on minulle uutta. Matala ääni lähellä korvaani, ja aivan tavallisia asioita, ei mitään hienoa, aamiaisia vain. Minun nimeni toisen suussa, se riittää. Pieniä asioita, suuria asioita, ei keskikokoisia koskaan.

Joulukirjassa oli muuten myös lehtikaalisalaatti, ja joululahjavalvojaisissa nautimme joulukranssipizzaa lehtikaalipeston ja sulan vegaanisen juuston kera (yläkuvassa). Chia-siemenistä, kukkakaalimurusta, kikherne- ja riisijauhosta sekoitettu pohja paistetaan ensin uunissa, ja ohje on hieman työläs (totesi emäntä) mutta niin hyvää, ja terveellistä! 

XXX, Katja K.